JoJo - Oulun Tanssin Keskuksen ohjelmistotyöryhmä 2019-2020

JoJon ohjelmistosta päättää viisijäseninen ohjelmistotyöryhmä. Työryhmän ulkopuolisina asiantuntijoina toimivat näyttelijä Mikko Korsulainen ja yliopettaja, tanssintutkimuksen dosentti Petri Hoppu. JoJon hallituksesta työryhmässä on tanssija- tanssinopettaja, draama- ja teatterituntien ohjaaja Henna Holma. Henkilökunnasta työskentelyyn osallistuvat yleisötyöntekijä Liisa Heikkinen ja toiminnanjohtaja Helena Lindqvist. Työryhmän toimikausi kaksivuotinen 2019-2020.

 

Ohjelmistotyöryhmä tuo ohjelmistovalintojen taustalle laajaa ja monialaista asiantuntiuuta. Tavoitteena on tehdä taiteellisesti tinkimätöntä ohjelmistoa, joka tarjoaa mahdollisimmalle laajalle joukolle alueemme ihmisiä henkilökohtaisen kosketuksen tanssitaiteeseen sekä edistää taiteilijoiden mahdollisuutta työskennellä ja edistää työllään tanssitaiteen kehittymistä pohjoisessa Suomessa.

Henna Holma on toiminut tanssin alalla nykytanssin opettajana

sekä tanssijana. Hän on myös tehnyt draamakasvatuksen opintoja. 

Hän opettaa Oulu Opiston taidekoulussa tanssin koreografiaa sekä

ohjaa teatteriryhmiä. Hän on myös esiintynyt lukuisissa eri taiteen

aloja yhdistävissä teoksissa.  Tanssi ja teatteri ovat kulkeneet mukana

pienestä asti ja ohjanneet taiteen tekemisessä ja valinnoissa. Hän on

toiminut Jojo- Oulun Tanssin Keskuksen hallituksen puheenjohtajana

vuodesta 2014. 

Kuva: Tuomas Kallio

Petri Hoppu on kulttuurialan yliopettaja Oulun ammattikorkea-

koulussa. Hän on toiminut tanssin alalla opettajana, tutkijana ja

yhteiskunnallisena vaikuttajana. Kansantansseista hän innostui

kolmetoistavuotiaana ja hän tanssii ja opettaa niitä edelleen

aktiivisesti. Valtion tanssitaidetoimikunnan jäsen hän oli 2005–2009

ja Pirkanmaan tanssin keskuksen hallituksen jäsen 2015–2016.

Mikko Korsulainen on teatteriohjaaja ja näyttelijä. Hän on

työskennellyt Oulun teatterissa kiinnitettynä näyttelijänä

vuodesta 1999. Nyttemmin hän on muuttanut Helsinkiin ja

aloittanut Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa ohjauksen

maisteriopinnot. Valtion näyttämötaidetoimikunnan jäsen hän

oli 2009-2012 sekä Oulun teatterin taiteellisen ohjausryhmän

jäsen vuonna 2019. 

Kuva: Jussi Tuokkola

JoJo - Oulu Dance Centre

Isokatu 16 C 20, 90100 Oulu,

Finland

Gsm. +358 (0)50 46 44 880  

2016 @ JoJo - Oulu Dance Centre 

  • Facebook
  • Instagram
  • Vimeo Social Icon
  • YouTube